Palveluni

Tarjoan vaikuttavia ja merkityksellisiä kasvumatkoja johtajille, johtoryhmille, esimiehille ja työyhteisöille luottamukselliseen kumppanuuteen perustuen. Tuen liiketoiminnan menestystä ihmisen ajattelua ja toimintaa ymmärtävän syvällisen työotteen ja monipuolisen kokemukseni avulla.    

service#1

Johdon
valmennus

Johtamisen onnistumisen ratkaisee tehokas johtoryhmien toiminta. Autan tunnistamaan johtamista tukevat rakenteet ja luomaan vahvaan luottamukseen perustuvaa vuorovaikutusta.

Muutosten tuki

Kaikissa muutoksissa tukea tarvitsevat niin johto, esimiehet kuin koko henkilöstö. Oleellista on huomioida muutosten suunnitelu- ja toteutusvaiheissa se, miten ylläpidetään sitoutumista ja vahvistetaan uutta, haluttua toimintaa. 

Hyvinvointi ja palautuminen

Hyvän energian ylläpitäminen nopeasykkeisessä 24/7 työarjessa vaatii tietoisia tekoja ja terveellisten rajojen asettamista, keinoja palautumiseen ja tasapainoiseen elämään.

Asiakkaani kertovat

tarja_puhelin

Tarja

Olen ollut lapsesta saakka kotona musiikin, laulun ja luonnon äärellä. Aikuisiän intohimoksi on muodostunut purjehdus, jossa yhdistyy monta yhteistyöhön ja johtajuuteen liittyvää elementtiä: selkeän päämäärän ja suunnan näyttämisen sekä reittiin liittyvien rajojen ja raamien asettamisen. Myös huolenpito koko tiimin turvallisuuudesta ja positiivinen ilmapiiri kaikissa olosuhteissa kuuluu ydintaitoihini. Kysy tarjousta merelliseen kehittämiseen! 

Purjehdus

10 teesiä pahasta johtamisesta

Mitä tehdä, jotta työelämä voisi olla kukoistavaa ja energiaa antavaa? Tarja Turtio jakaa podcastissaan tarinoita elävästä elämästä sekä vinkkejä, miten voisimme toimia terveemmin erilaisissa työympäristöissä.
Tarja Turtio on valmentaja, johdon konsultti, HR-ammattilainen ja työterveyspsykologi. Hänen näkemyksistään voit lukea lisää Paha johtaminen -kirjasta (2017).

Katso video

Paha johtaminen 2 - Ovatko huono johtaminen ja paha johtaminen sama asia?

Katso video

Tarja Turtio: Paha johtaminen - 2 teesiä johtamisesta