Johdon ja esimiesten valmennuksessa nousee usein esille johtamisen johtaminen, koska johtamisketjun toimivuus ratkaisee pitkälti myönteisen työntekijä- ja asiakaskokemuksen. Useiden asiakkaiden kanssa käydyissä keskusteluissa alkuvuoden aikana ovat nousseet esille säännöllisesti liiketoiminnan tavoitteisiin liittyvät haasteet. Kasvutavoitteet ovat huimat tai vähintäänkin haastavat. Kasvua pitäisi tehdä kannattavasti ja terveesti. Ei ihmisten selkänahasta nyhtäen. On ilahduttavaa huomata ymmärryksen lisääntyminen henkilöstön sitoutumiseen liittyvissä kysymyksissä. Ei riitä, että kerta toisensa jälkeen eri palavereissa puhutaan siitä, että pitäisi saada aikaan enemmän, tehdä nopeammin ja tehokkaammin. Eikä auta, vaikka esimiesten esimies sparraa, jos rajapinta esimiehen ja henkilöstön välissä ei ole kunnossa.
Lisää merkityksellisyyden kokemusta fokusoimalla negatiivisen sijasta positiiviseen.
Näin väitän ja pohjaan sen positiivisen psykologian kultaiseen periaatteeseen – puhu enemmän onnistumisista ja edistymisestä kuin epäonnistumisista tai esteistä. Lisäät siten henkilöstösi onnistumisuskoa ja arvostuksen kokemusta.
Kysyn säännönmukaisesti valmennettaviltani johtajilta, mihin he kiinnittävät huomiota ja mistä he puhuvat palavereissa ja henkilökohtaisissa valmennusvarteissa. Vastaus on usein historiadataan keskittymistä, erityisesti saavuttamatta jääneisiin tavoitteisiin tai ongelmalliseen toimintaan keskittyvää. Ja samalla kuulen heidän suustaan ihmettelyä siitä, miksei henkilöstö ei lähde mukaan tai innostu tavoitteista. Kun huomio kiinnittyy liikaa negatiivista ilmapiiriä korostavaan tekemiseen, tämä voi valitettavasti esimiehen oman epätoivon hetkellä näkyä epäasiallisena toimintana.
Hämmästyttävää on, että vielä tänäänkin kuulee kertomuksia siitä, että esimies antaa palautetta huutamalla. Se on pahin keinottomuuden ilmentymä. Ja pahemmaksi sen tilanteen tekee, jos huutamalla annettu palaute tulee esimiehen esimieheltä, joka ei tunne tarkasti työntekijöiden tilannetta. Johtamisketjussa on tällöin pahoja puutteita ja henkilöstön näkökulmasta omassa työssä onnistumisen tunteen palauttamiseen joudutaan tekemään paljon paikkaamistyötä.
Lisää sitoutumista kysymällä enemmän.
Tämä on toinen positiivisen psykologian periaate, jolla on luodaan työhön lisää merkitystä. Voit tarkastella omaa toimintaasi yksinkertaisesti sen kautta, kysytkö vai kerrotko enemmän.
Kysymyksillä on valtava voima yhteisen sitoutumisen ja merkityksen luomisessa. Kysymyksillä annat tilaa henkilöstöllesi kertoa niin onnistumisista, mutta myös vaikeuksia tai hankaluuksia tuottaneista tilanteista. Kysymyksillä voit antaa tilaa henkilöstöllesi ratkaista omaa työtä koskevat ongelmatilanteet vaivattomasti ja helposti sekä luoda heille edellytyksiä kestävän sitoutumiseen ja psykologiseen sopimuksen vahvistamiseen. Oivallukset omasta työstä ovat vahvoja viittoja merkityksen luomisessa.
Lisää onnistumisia kohtaamalla henkilöstösi.
Kolmatta periaatetta voi käytännössä tarkastella sen kautta, onko huomiosi enemmän itsessäsi vai johdettavissa. Mietitkö sitä, miten saat oman sanomasi perille paremmin. Miten voisit olla vieläkin selkeämpi viestinnässä.
Voisitko vaihtaa näkökulmaa ja kysyä, mitä henkilöstösi tarvitsisi. Muutama poiminta hyvään kohtaamisen ja johtamisjälkeen:
- Huomaa henkilöstösi. Uskalla mennä lähelle ja kohdata hankalatkin tunteet. Näin rakennat kestävää luottamusta.
- Jaa vastuuta, valtuuta henkilöstösi toimimaan luomalla turvalliset rajat ja raamit. Voit näin keskittyä valmentamiseen ja hyvän suorituksen aikaansaamiseen.
- Kysy enemmän ja toimi välittäjänä. Vie viestiä ylöspäin, kerro todellisesta tilanteesta ja mieti kollegoittesi ja oman esimiehesi kanssa keinoja, joilla voit tukea onnistumista vaalivaa tunnelmaa. Rakenna tietoisesti arvostavaa ilmapiiriä, jossa henkilöstöllä on rohkeutta antaa palautetta työn ja yhteistyön tekemisen tapoihin, joilla mahdollistetaan tuloksekkaampi toiminta ja onnistuminen työssä.
- Peilaa, reflektoi säännöllisesti omaa toimintaa saamasi palautteen tai ulkopuolisen valmentajan avulla. Näin kasvatat itsetuntemustasi ja hyvän johtamisen kokemusta.