Autenttisuus voimaksi muutoksiin

04/10/2024
Aitona

Työelämän muutokset ovat horjuttaneet johtajien ja johdettavien välistä luottamusta, hyvinvointia ja työhön sitoutumista. Pitkä epävarmuuden aika on luonut entistä enemmän yhteyden kokemisen tarvetta. Haluamme tulla näkyväksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Jo parinkymmenen vuoden ajan autenttinen johtaminen on tunnistettu yhteyden lähteeksi, jolla johtajuutta ja yhteyttä toisiin voi rakentaa, rikastaa ja ruokkia.

Autenttisuus tarkoittaa uskollisuutta omille arvoille, tunteille ja kokemuksille. Autenttiset yksilöt kokevat olevansa hyvinvoivempia, heillä on parempi itsetunto ja he ovat tyytyväisempi omiin suhteisiinsa. He kykenevät rakentamaan luottamusta ja läheisyyttä, mikä edistää avointa ja rehellistä vuorovaikutusta. Autenttinen johtaminen on sitä, että johtaja toimii aidosti omana itsenään, pitäen kiinni omista arvoistaan ja samalla kunnioittaen toisten arvoja. Autenttinen johtaja on tietoinen omista vahvuuksistaan, heikkouksistaan ja rajoituksistaan, ja hän toimii eettisesti sekä avoimesti. Kyse ei ole siitä, että johtaja on täydellinen. Päinvastoin, autenttinen johtaminen tarkoittaa, että johtaja on ihminen, joka on valmis näyttämään myös haavoittuvaisuutensa sekä tunnustamaan ja oppimaan virheistään. Tämä luo ympärilleen kulttuurin, jossa tiimin jäsenet tuntevat olonsa turvalliseksi, arvostetuksi ja rohkaistuksi tekemään samoin.

Miten tulla autenttiseksi johtajaksi?

  1. Tunne itsesi ja tiimiläisesi.
    Autenttinen johtaminen lähtee itsetuntemuksesta. Itsetuntemus tarkoittaa oman arvomaailman, tunteiden ja toiminnan vaikutusten ymmärtämistä. Tehokkain tapa vahvistaa itsetuntemusta on hakea palautetta aktiivisesti ympärillä toimivilta henkilöiltä, kollegoilta, esihenkilöltä, johdettavilta, yhteistyökumppaneilta. Kun ymmärrät, mikä ohjaa sinua ja miksi toimit tietyllä tavalla, pystyt johtamaan rehellisemmin ja johdonmukaisemmin. Autenttiset suhteet vaativat ymmärrystä siitä, keitä tiimin jäsenet ovat ihmisinä – heidän toiveitaan, pelkojaan ja unelmiaan. Kysy tiimisi jäseniltä, mikä heille on tärkeää, mitkä ovat heidän uratavoitteensa ja mitkä asiat motivoivat heitä. Kun tiedät nämä asiat, voit tukea heitä yksilöllisesti ja rakentaa vahvemman siteen.
  2. Toimi arvojesi mukaisesti: Autenttisuus edellyttää, että omat arvot näkyvät jokapäiväisessä toiminnassa. Jos puhut rehellisyydestä ja avoimuudesta, mutta et itse toimi näiden periaatteiden mukaan, menetät nopeasti tiimisi luottamuksen. Arvojen mukainen toiminta luo pohjan luottamukselle ja rehelliselle vuorovaikutukselle.
  3. Ole läsnä ja näytä haavoittuvuutesi: Autenttiset johtajat ovat läsnä – he eivät johda ylhäältä käsin vaan osallistuvat tiimin toimintaan aktiivisesti. Läsnäolo ei tarkoita mikromanageerausta, vaan sitä, että olet tavoitettavissa, osallistut keskusteluihin ja tarjoat tukea silloin, kun sitä tarvitaan. Fyysinen ja henkinen läsnäolo luo tiimille tunteen, että heidän johtajansa on oikeasti sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin. Autenttiset johtajat eivät peitä virheitään tai pyri näyttämään täydelliseltä. Aitous ilmenee myös siinä, että uskaltaa myöntää virheensä ja kertoa niistä avoimesti. Haavoittuvaisuuden näyttäminen ei tarkoita heikkoutta; päinvastoin, se viestii rohkeutta ja inhimillisyyttä. Tämä luo ilmapiirin, jossa tiimin jäsenet uskaltavat olla oma itsensä ja tuoda esiin omia mokiaan ja ideoitaan.
  4. Kuuntele ja arvosta tiimiäsi: Autenttinen johtaminen ei ole yksisuuntaista. Se vaatii kykyä kuunnella tiimiä, kysyä mielipiteitä ja ymmärtää heidän näkemyksiään. Kuuntelu on yksi tärkeimmistä välineistä, kun pyritään rakentamaan autenttisia suhteita. Anna tiimillesi mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja osoita, että heidän näkemyksensä on sinulle tärkeä. Autenttisten suhteiden perustana on rehellinen ja avoin vuorovaikutus. Tämä tarkoittaa, että johtajana olet läsnä keskusteluissa, näytät kiinnostusta tiimisi elämään ja tilanteisiin, sekä suhtaudut ihmisiin kokonaisvaltaisesti. Kun osoitat aitoa kiinnostusta tiimisi jäseniä kohtaan, luot pohjan syville ja merkityksellisille suhteille.
  5. Toimimalla johdonmukaisesti eri tilanteissa rakennat luottamusta: Johtajan, joka vaihtelee mielipiteitään ja arvojaan tilanteen mukaan, voi olla vaikea rakentaa luottamusta. Kun olet johdonmukainen omissa valinnoissasi ja toimintatavoissasi, tiimisi tietää, mitä he voivat odottaa sinulta, ja tämä lisää turvallisuuden tunnetta. Luottamus on autenttisten suhteiden perusta. Luottamusta ei voi vaatia, se täytyy rakentaa johdonmukaisella toiminnalla. Kun teet päätöksiä, perustele ne avoimesti. Kun et tiedä jotakin asiaa, myönnä se. Ole rehellinen niin onnistumisissa kuin haasteissakin.

Matka autenttiseksi johtajaksi

Autenttinen johtaminen ei ole helppo polku, mutta se on vaivan arvoinen. Se vaatii johtajalta halua tutkia omaa itseään, kykyä olla avoin ja rehellinen sekä rohkeutta näyttää haavoittuvuutensa. Usein tämä matka edistyy helpommin coachin, työnohjaajan tai mentorin kanssa. Johtajan autenttisuus inspiroit tiimiäläisiä samaan, ja tämä luo perustan kestävälle, luottamukseen perustuvalle kulttuurille. Suhteet tiimiin syvenevät ja tulevat merkityksellisiksi. Kun tiimin jäsenet tuntevat, että heitä arvostetaan ja heidän mielipiteitään kuunnellaan, he ovat valmiita tekemään parhaansa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin luodaan paitsi tehokkaita työympäristöjä, myös paikkoja, joissa ihmiset viihtyvät ja kasvavat Autenttinen johtaminen alkaa päätöksestä olla aidosti oma itsensä – ja tämä on matka, joka tuo mukanaan arvokasta kasvua sekä sinulle johtajana että tiimillesi.

Teen aiheesta väitöskirjaa. Tulen mielelläni kertomaan, puhumaan ja kehittämään teidän työkulttuurianne autenttisuuden suuntaan. Ota yhteyttä, jutellaan lisää!

Facebook
Twitter

Muut Uutiset

Neque porro quisquam est, qui dolorem ipsum quia dolor sit amet, consectetur, adipisci velit, sed quia non numquam eius modi tempora incidunt ut labore et dolore magnam aliquam quaerat voluptatem.

Autenttisuus voimaksi muutoksiin

Työelämän muutokset horjuttavat johtajien ja johdettavien välistä luottamusta, hyvinvointia sekä organisaatioihin ja työhön sitoutumista. Pitkä epävarmuuden aika on luonut entistä enemmän yhteyden kokemisen tarvetta. Haluamme tulla näkyväksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Jo parinkymmenen vuoden ajan autenttinen johtaminen on tunnistettu yhteyden lähteeksi, jolla johtajuutta ja yhteyttä toisiin voi rakentaa, rikastaa ja ruokkia.

Johtamisen joulukalenteri

Saat täältä voimaannuttavia ajatuksia ja ideoita ihmisten johtamiseen. Jaan myös ihailemieni henkilöiden tarinoita.

Työnohjaus syvensi itsetuntemusta

Työnohjaus hyödyttää johtajaa, sillä johtamistyö on yksi maailman haastavimmista ammateista. Henkilöstöjohtaja Tiina Salo Reaktorilta kertoo kokemuksistaan.